Luontosuhteen kehittyminen

Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset odotus- ja pikkulapsiaikana

Ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä on määritelty kirjallisuudessa usein eri tavoin. Luontoyhteys ja luontosuhde voidaan ymmärtää laajemmaksi kokonaisuudeksi, johon sisältyy useita eri käsitteitä, vaikka teoriat eivät ole täysin yhteneviä. Luontosuhteen voidaan ajatella tarkoittavan ihmisen kokonaisvaltaista yhteyttä luontoon, joka sisältää tunneperäisen kiinnittymisen, luontoon liittyvät tiedot ja uskomukset sekä omakohtaiset kokemukset ja toiminnan luonnossa. (Häyrinen & Pynnönen 2020.)

Arolan ym. (2023) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaan useat tutkimukset osoittavat, että lapset ymmärtävät hyvin itseään osana luontoa. Laadullisten tutkimusten mukaan lapset hahmottavat luonnon konkreettisten kokemusten ja luonnossa tapahtuvien toimintojen kautta. Lapset kuvaavat luontoa esimerkiksi puiden, lintujen ja auringonpaisteen kautta sekä erilaisten toimintojen, kuten uimisen, kalastuksen ja ulkona leikkimisen avulla. Monet tutkimukset tuovat esiin, että lapset kokevat luonnon ensisijaisesti aistien kautta.  Luonnon tuoksut, äänet, värit ja fyysinen kosketus muodostavat lasten luontosuhteen ytimen. Luontosuhde muuttuu vuodenaikojen mukaan. Lapset kokevat myös empatiaa ja vastuuntuntoa eläimiä ja ympäristöä kohtaan ja monille lapsille luonto merkitsee yhteyttä muihin elollisiin olentoihin.

Luontosuhde muotoutuu lapsesta saakka

Ihmisen luontosuhde alkaa rakentua lapsuudessa ja se muodostuu siitä, mitä luonto merkitsee yksilölle ja miten se ilmenee tämän elämässä. Vanhempien luontosuhteella on suuri merkitys lapsen luontosuhteen kehittymiselle. Barrable & Boothin (2020) tutkimus osoitti, että luonnossa vietetyn ajan määrä sekä vanhempien oma luontosuhde vaikuttavat siihen, millaiseksi lapsen oma suhde luontoon muodostuu. Myös Chawlan (2020) tutkimuskatsaus osoittaa selvästi, että suorat luontokokemukset lapsuudessa lisäävät luonnon arvostusta läpi elämän.

Luontosuhde on tärkeä tekijä myös ympäristövastuullisuuden kehittymisen taustalla. Savolaisen (2021) tutkimus tukee tätä näkemystä. Lapset, jotka osallistuivat luontopainotteiseen päiväkotiin ja viettivät siten enemmän aikaa luonnossa, kokivat vahvempaa vastuullisuutta luontoa kohtaan kuin tavallisissa päiväkodeissa olevat lapset. Luonnossa vietetty aika on yhteydessä ympäristövastuullisuuden kehittymiseen jo varhaislapsuudessa.

Luontosuhdetta tarkasteltaessa näkökulmaa voikin laajentaa yksilön hyvinvoinnista planetaariseen terveyteen. Planetaarinen terveys ja hyvinvointi tarkoittaa, että ihmisen ja muun luonnon terveys ja hyvinvointi ovat riippuvaisia toisistaan. Ihmisten toiminta vaikuttaa ympäristöön ja toisaalta muutokset ympäristössä vaikuttavat ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. (THL 2025.) Lapsuuden luontokokemukset auttavat ymmärtämään, että ihminen on osa luontoa ja että ihmisen hyvinvointi ja luonnon hyvinvointi liittyvät toisiinsa.

Kuvat 15 ja 16. Yhteiset hetket luonnossa rakentavat muistoja sekä vahvistavat lapsen ja vanhemman sidettä. Kuvat: Pihla Liukkonen, Kontrastia.

Vaikuttaa vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen

Luonnossa yhdessä vietetyllä ajalla voi olla myös myönteisiä vaikutuksia vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen. Aikuisten ja lasten vuorovaikutus vahvistaa osaltaan luontoleikin laatua ja toisaalta luontoympäristö näyttää helpottavan myönteistä vuorovaikutusta (Prins ym. 2022). Äidit ovat kuvailleet, että luontoympäristö tarjoaa merkityksellisiä, jaettuja kokemuksia vauvojen ja lasten kanssa. Yhteiset luontokokemukset tukevat myös äitien ja vauvojen välisen vuorovaikutussuhteen kehittymistä. Luonnossa ollessaan äidit kokivat olevansa onnellisempia ja rennompia vauvojensa kanssa. (Hall ym. 2023.)

Myös Cameron-Faulkner ym. (2018) totesivat tutkimuksessaan, että vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus syvenee luonnossa ja luontoympäristö parantaa vanhemman ja 3–4-vuotiaan lapsen välistä kommunikaatiota verrattuna sisätiloihin. Lapset puhuivat luonnossa enemmän kuin sisätiloissa ja vanhemman ja lapsen keskustelut olivat luonnossa pidempiä ja vastavuoroisempia. Tätä voidaan pitää merkittävänä, koska vastavuoroinen keskustelu tukee lapsen kielellistä kehitystä ja vahva vuorovaikutus edistää lapsen sosiaalista ajattelua ja oppimista.

Luontoympäristöt tukevat yleisesti myös sosiaalista hyvinvointia (Tyrväinen 2023). Luontosuhteen tukeminen onnistuu antamalla lapselle myönteisiä, lapsilähtöisiä luontokokemuksia omassa lähiympäristössä. Säännöllinen vierailu luonnossa, retket ja luonnon tutkiminen yhdessä vanhemman kanssa ovat tärkeitä lapsen luontosuhteen rakentumisessa. Käytännössä luontosuhteen vahvistuminen voi näkyä perheen arjessa niin, että ulkoiluun ja luontoon lähtemisen kynnys madaltuu. Luonnossa oleminen tarjoaa luontevia hetkiä jutella ja olla läsnä, mikä voi vahvistaa vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välillä.