Harjoitus 1: Tulevaisuusvalmiuksien mittaaminen
Esimerkki harjoituksen kestosta: 30 minuuttia–2 tuntia
Tarvikkeet: Tulevaisuusvalmiuksien mittari -kyselylomake.
Tavoite: Kartoittaa nuorten tulevaisuuteen liittyviä ajatuksia sekä heidän tulevaisuusvalmiuksiaan valmennuksen päättyessä.
Toteutus
Tulevaisuusvalmennuksen ensimmäiseksi harjoitukseksi ehdotettiin tulevaisuusvalmiuksia mittaavaa kyselylomaketta.
Sama lomake toimii erinomaisesti myös valmennuksen lopetusvaiheessa. Nuoria voi pyytää täyttämään lomakkeen kotitehtävänä ennen viimeistä valmennustapaamista, mutta se voidaan täyttää myös yhdessä viimeisen tapaamisen aikana.
Lomakkeen pohjalta voidaan muistella läpikäytyä valmennusta ja nostaa esiin sen aikana syntyneitä ajatuksia ja oivalluksia tulevaisuuteen liittyen.
Reflektointi
Jos osallistujat ovat täyttäneet lomakkeen myös valmennuksen alussa, on hyvä ajatus verrata alun ja lopun lomakkeita toisiinsa ja pohtia yhdessä valmennuksen aikana tapahtunutta muutosta.
Ovatko nuorten tulevaisuusvalmiudet edistyneet? Millaisia ajatuksia lomakkeen kysymykset heissä herättävät? Onko heidän omissa tulevaisuusvalmiuksissaan sellaisia asioita, joita olisi syytä vielä työstää ja kehittää valmennuksen päättymisen jälkeen? Millaisia toimenpiteitä niiden eteen voisi käytännössä tehdä?
Tämän reflektointivaiheen voi toteuttaa käytännössä monella eri tavalla, ja sopiva menetelmä riippuu aina tilanteesta ja osallistujista.
Syntyneiden ajatusten ja oivallusten reflektointi on kuitenkin äärimmäisen tärkeä osa valmennusta, joten sille kannattaa varata riittävästi aikaa.
Lataa Tulevaisuusvalmiuksien mittari -kyselylomake
Yläosan kuva: Tekoälylle Wepic annettu kehote “amazing future forest adventure trip walk”.