Vapaaehtoisesti lapsettomien kokemus osallisuudesta. Tutkimusraportti

Vapaaehtoisesti lapsettomien kokemus osallisuudesta. Tutkimusraportti
Komulainen, Sirkka
Kansainvälinen ja kotimainen tutkimuskirjallisuus systemaattisesti osoittaa, että vapaaehtoisesti lapsettomat eli velat kokevat edelleen vähättelyä ja sitä, että vapaaehtoista lapsettomuutta ei tunnisteta tai tunnusteta riittävästi perhenormatiivisissa yhteiskunnissa. Vähemmistöjen ulossulkeminen eri yhteisöissä voi johtaa osattomuuden kokemukseen.

Tällä hetkellä ei ole tutkimustietoa kohdennetusti siitä, millaisia ovat velojen kokemukset osallisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä kyselytutkimus on tältä osin tiettävästi ensimmäinen lajissaan myös kansainvälisellä tasolla. Tutkimuksessa toteutettiin veloille kohdistettu kysely sosiaalisessa mediassa, ja siihen sovellettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osallisuuskyselyä ja -indikaattoria.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kyselyyn vastanneet velat pääsääntöisesti tuntevat olevansa osallisia suomalaisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin tulokset myös viittaavat siihen, että esimerkiksi eri instanssien konteksteissa – kuten perheiden, työelämän tai palvelujen – suhtautumisessa veloihin on edelleen kehittämistyötä tehtävänä.

Tämä raportti esittää kyselytutkimuksen lähinnä Webropol-ohjelmalla analysoituja tuloksia yleistajuisesti ja yleisellä tasolla. Tutkimuksen tieteellisiä tuloksia pyritään julkaisemaan erikseen vertaisarvioiduissa julkaisuissa, joista saa lisätietoa Xamkin Kestävän hyvinvoinnin TKI-toiminnan sekä Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n verkkosivuilla.