Nuorten tulevaisuususko on ollut aktiivisesti keskusteluissa viime aikoina osoittaen, miten nuorten usko omaan tulevaisuutensa on heikentynyt. Toisaalta nuoret pitävät koulutusta edelleen tärkeänä. (Sivistyksestä suunta Suomelle… 2026.) Julkinen keskustelu nuorten tulevaisuususkosta, koulutususkosta ja Tulevaisuusvaliokunnan tilaisuus saivat meidätkin yhdessä pohtimaan, mitä tarkoittaa nuorten muuttunut tulevaisuususko. Samalla innostuimme jakamaan ja vertaamaan ajatuksiamme siitä, minkälaisia teemoja löysimme omista tehtäväkentistämme esimerkiksi nuorten oikeudenmukaiseen tiedonsaantiin liittyen tai nuorisotyön mahdollisuuksista nuorten toimijuuden tukemiseksi.

Tieto luottamuksen vahvistajana

Suomen perustuslain määritelmä sananvapaudesta koskee paitsi yksilön itsensä ilmaisua, myös ”tietojen, mielipiteiden ja muiden viestien vastaanottamista” (Suomen perustuslaki 11.6. 731/1999, 12 §; Niemisen ym. 2021 mukaan). Kansalaisilla on siten oikeus saada tietoa sekä muodostaa sen perusteella omia näkemyksiä. Myös YK:n periaatteiden mukaisesti yksilöiden tiedollisiin oikeuksiin kuuluu pääsy luotettavaan tietoon ja sisältöihin (YK 2024). Tämän lisäksi tietäminen on yhteisöllistä. Päättäjien avoimuus ja vuorovaikutus kansalaisten kanssa vahvistavat luottamusta pitkäaikaisesti. (Vahti ym. 2026.)

Retoriikka yksin ei siis riitä ylläpitämään nuorten uskoa oikeudenmukaiseen tulevaisuuteen. Nuorten tulevaisuususkoa ja osallisuuden kokemusta tulee lujittaa sekä koulutuksen avulla että tarjoamalla heille luotettavaa tietoa, jonka pohjalta rakentaa omaa ajattelua. Reflektio kehittyy vuorovaikutuksessa ympäröivien yhteisöjen kanssa, mikä on syytä huomioida yhteiskunnan eri rakenteissa. Päätöksiä mahdollisesti ohjanneen tiedon, tutkimuksen ja kehitystyön on myös oltava avointa ja läpinäkyvää sekä ymmärrettävää eri sukupolville luottamuksen edistämiseksi.

Ymmärrys ja tulevaisuusvalta

Tämän hetken nuoret vastaavat tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin eri lähtökohdista kuin aiemmat sukupolvet. Nuorisobarometrin 2024 mukaan tulevaisuudelta toivottiin läheisiä ystäviä, hyvää fyysistä kuntoa ja vakituista työsuhdetta (Happonen & Kiilakoski 2025, 76). Toiveet liittyivät oman itsensä kehittymiseen, mikä ilmentänee aikaamme ja sitä, mitä nykyisessä maailmantilanteessa voi tällä hetkellä parhaiten hallita. Edeltävät sukupolvet ovat varmemmin voineet luottaa vakaampaan tulevaisuuteen.

Kenellä on tulevaisuusvalta muuttaa aiempaa maailmankuvaa? Kohtaavatko tällä hetkellä ymmärrykset tulevaisuuksista? Uudenlaisen ulottuvuuden kysymyksiin tuo myös tekoäly ja sen tuottama tieto. Haasteeksi muodostuvat lisäksi kysymykset siitä, kuka omistaa tiedon ja miten tiedonvälityksestä saadaan monikanavaista ja tavoittavaa. Demokraattinen tulevaisuuskehitys kuitenkin edellyttää, että tiedon saatavuus, informaatiolukutaito ja kyky hyödyntää tietoa ovat edelleen kaikille mahdollisia ja saavutettavia (Buschman 2024).

Toimijuuden vaihtoehtoja

Ihmisten moniäänisyys, erilaiset taustat, kokemusmaailmat ja elämäntilanteet ovat alisteisia tulevaisuusvallalle. Tähän viittasi myös Tulevaisuusvaliokunnan tilaisuudessa esitetty yleisökommentti nuorten eriarvoisuudesta. Kommentin huomio on tärkeä muistutus siitä, että nuoria ei tule tarkastella yhtenäisenä joukkona, vaan keskenään erilaisina yksilöinä ja ryhminä. Nuorten näkemyksiä tarkasteltaessa on otettava huomioon heidän moninaiset tilanteensa, minkä vuoksi esitetyt ratkaisut eivät aina ole kaikille samalla tavoin sopivia (Haikkola & Happonen 2025, 172). Elämme monen yhtäaikaisen globaalin kriisin ajassa. Ilmastonmuutos on yksi esimerkki käsillä olevista kriiseistä, johon nuoret suhtautuvat eri tavoin. Myös sen aiheuttama ilmastoahdistuksen kokemus vaihtelee. Ilmastoahdistuksen ratkaisujenkin on oltava (keskenään) erilaisia (Veijonaho 2025, 6).

Toimijuus käsitteenä saa erilaisia merkityksiä ja painotuksia tieteenalasta riippuen. Tulevaisuudentutkimuksessa se liitetään ajattelun taitoihin, joiden pohjalta myös tulevaisuustaidot rakentuvat ja joilla on vaikutusta muun muassa yksilön hyvinvointiin (Ollila & Hujala 2022, 402). Polykriisissä toimijuutta tukevat tieto sekä mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa. Yhteiskunnassa tulee olla vaihtoehtoja, joiden kautta nuoret voivat oman äänensä mukaisesti ottaa osaa päätöksentekoon, kertoa ajatuksensa ja toiveensa sekä luoda uutta. Yksi esimerkki keskeisimmistä nuorten paikoista, joissa voidaan luoda vaihtoehtoisia tapoja osallistua, on koulu. Koulussa myös koulunuorisotyö pystyy yhdessä muiden toimijoiden kanssa luomaan nuorille kokemuksia osallisuudesta ja vaikuttamisesta (Helin ym. 2026). Nämä kokemukset vahvistavat käsitystä siitä, että tulevaisuuteen sekä ympäröivään maailmaan on mahdollista vaikuttaa omalla toiminnalla ja teoilla.

Nuoret tuleekin ottaa mukaan eri sukupolvia koskevan tietopohjan muodostamiseen. Käytännössä erilaisista taustoista ja elämäntilanteista tulevia nuoria voidaan systemaattisesti kutsua mukaan, käydä yhteistä dialogia ja kuulla esimerkiksi strategia-, selvitys- ja kehittämisprosessien valmistelussa sekä päätösten vaikutusten arvioinnin keskeisissä vaiheissa keskustelun ja ymmärryksen rikastamiseksi. Myös tiedonvälitystä suunniteltaessa on tärkeää kuulla nuoria ja hyödyntää heidän asiantuntemustaan viestintävälineiden valinnassa ja viestinnän toteutuksessa. Näin voidaan tunnistaa päätöksenteon katvealueita, sokeita pisteitä ja myös valta-asetelmia. Samalla nuorten kokemusta osallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta tiedon tuottajina sekä vastaanottajina voidaan vahvistaa vertaisverkostojen ja jaettujen kokemuksien kautta.

Kokemuksista tulevaisuususkoa

Kuinka monta kertaa nuoret ovatkaan kuulleet, että heissä on tulevaisuus? Sanojen tueksi tarvitaan konkreettisia osoituksia arvostuksesta ja osallistamisesta, sukupolvien välisestä tasa-arvosta. Nuorten luottamus, osallistuminen ja pysyminen osana järjestelmää ovat edellytyksiä sen toimivalle jatkuvuudelle. Silti tulevaisuusvaliokunnan raportin lisäksi myös vuoden 2025 Nuorisobarometrissä sekä Sitran Tulevaisuusbarometrissä nousee esiin huolestuttavia tuloksia nuorten kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta ja epäilyksistä muun muassa eläkejärjestelmän tulevaisuutta kohtaan (Kurronen ym. 2025; Laine & Happonen 2026; Rekola ym. 2026).

Huoli arjen epävarmuudesta ja yhteiskunnan turvaverkon pettämisestä onkin lisääntynyt. Epäreiluuden kokemus liittyy sekä talouteen että yleiseen luottamuksen laskuun. Siksi tarvitaan tekoja palauttamaan ja kasvattamaan tunnetta oikeudenmukaisuudesta. Nuorten on päästävä mukaan rakentamaan ratkaisuja. Nuorten hyvinvoinnin lisääminen ja toimijuuden voimistaminen ovat ratkaisevia, sillä tulevaisuususko on kokemusperäistä.

Koulutus yhteiskuntarakanteiden ylläpitäjänä

Tulevaisuusvaliokunnan raportissa toistuvia teemoja ovat tutkimuksen määrän lisääminen, asiantuntijuuden merkitys sekä koulutustason ylläpitämisen kriittisyys (Kurronen ym. 2025). Myös Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmä on loppuraportissaan listannut 36 toimenpidesuositusta kahdeksan kokonaisuuden alle, joissa toistuvat samankaltaiset teemat (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2026). Keskeisistä suunnista näyttää jo vallitsevan yhteisymmärrys. Sivistys antaa välineitä toimia yhteiskunnassa, tehdä perusteltuja ratkaisuja ja vaikuttaa. Yhteiskunnallisilla päätöksillä on myös enemmän uskottavuutta, kun niiden perusteet ovat arvioitavissa ja tarvittaessa korjattavissa.

Koulutustarjonnalla on lisäksi suora vaikutus veropohjan kestävyyteen, joka riippuu osaajien määrästä sekä heidän pysymisestään Suomessa. Myös kansainväliset opiskelijat ovat tässä tärkeässä osassa (Kurronen ym. 2025). Tarvitsemme uusia sukupolvia ja valveutuneita kansalaisia rakentamaan kestäviä ratkaisuja yhteiskuntarakenteiden ylläpitämiseksi. Nuorten Suomessa pysymiseen vaikuttavat koulutusmahdollisuuksien ohessa työnsaannin mahdollisuus ja urapolut, kiinnittyminen yhteisöön sekä elinympäristön viihtyisyys ja elämänlaatu.

Reilu tulevaisuus yhdessä rakentaen

Sitran Kasvuatlas 2026 kokoaa strategiset suuntaviivat lupauksille, jotka yhdessä voisivat muodostaa kauaskantoisen kansallisen strategian tai kasvusopimuksen. Kaikki kuusi lupausta tukevat toisiaan. Neljännen kohdan tavoitteena on määritellä sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Tähän on sisällytetty eläke- ja palvelulupaus. Kasvusopimuksen muut viisi strategista suuntaviivaa ovat: investoidaan ihmisiin, edistetään kasvun kulttuuria, rakennetaan maailmanluokan investointiympäristö, varmistetaan pitkäjänteinen sitoutuminen ja ollaan eri mieltä arvostavasti. (Jääskeläinen ym. 2026.)

Tämän sopimuksen täytäntöönpanossa riittää tehtävää eri sukupolville hyvässä yhteistyössä. Sukupolvien välinen tasa-arvo ei ole yksinomaan taloudellinen, vaan myös tiedollinen ja kokemuksellinen kysymys. Nuoret tarvitsevat sekä luotettavaa informaatiota että todellisia vaikutusmahdollisuuksia kokeakseen yhteiskunnan toimintatavat reiluina. Tulevaisuususko syntyy siitä, että järjestelmää voi pitää oikeudenmukaisena ja itsensä voi kokea osaksi yhteisöä sen aktiivisena toimijana oman sukupolvensa edustajana. Annetaan siis nuorillemme mahdollisuus ja paikka rakentaa tulevaisuutta tietopohjaisesti ja moniäänisesti.

Osallistuimme tulevaisuusvaliokunnan kuulemistilaisuuteen asiantuntijoina, joita yhdistää tulevaisuussuuntautunut tutkimus- ja kehittämistyö Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juveniassa sekä Kehittämispalvelut-yksikön Tutkimuspalvelut-tiimissä.

Kirjoittajat ovat käyttäneet artikkelia tehdessään Copilot-tekoälysovellusta tiedonhankinnassa ja jäsentelyssä. Tekijät ottavat täyden vastuun sisällöstä.

Lähteet

Appelqvist-Schmidlechner, K., Axelin, H., Helenius, J., Jahnukainen, M., Kallio, J. & Kiilakoski, T. 2026. Nuorten tulevaisuususko horjuu – millaisia toimia nyt tarvitaan? Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:18. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921558  [viitattu 7.9.2026].

Buschman, J. 2023. Democracy and Information Literacy. Teoksessa Hicks, A., Lloyd, A. & Pilerot, O. (toim.) Information Literacy through Theory. Lontoo: Facet Publishing. E-kirja. Saatavissa: https://doi.org/10.29085/9781783305919.002 [viitattu 7.9.2026].

Haikkola, L. & Happonen, K. 2025. Nuorten kokema epävarmuus tulevaisuudestaan työelämässä nuorisobarometrin valossa vuosina 2009–2024. Teoksessa Happonen, K. & Kiilakoski, T. (toim.) 2025. Nuoruuden kolme vuosikymmentä: Nuorisobarometri 2024. Julkaisuja 2025: 251. Nuorisotutkimusseura, 159–174. E-kirja. Saatavissa: https://edition.fi/nuorisotutkimusseura/catalog/book/1639 [viitattu 7.9.2026].

Happonen, K. & Kiilakoski, T. (toim.) 2025. Nuoruuden kolme vuosikymmentä: Nuorisobarometri 2024. Julkaisuja 2025: 251. Nuorisotutkimusseura. E-kirja. Saatavissa: https://edition.fi/nuorisotutkimusseura/catalog/book/1639 [viitattu 7.9.2026].

Helin, E., Hellström, V., Hietamäki, S., Itätalo, A., Kantonen, H., Moisala, M., Määttä, M. & Nurmikari, E. 2026. Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö tarvitsee rakenteita ja vaikutusten osoittamista. Teoksessa Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö tarvitsee rakenteita ja vaikutusten osoittamista. Mitä kuuluu nuorilla ja nuorisoalalle? – Vuosikatsaus 2026. Nuorisoala, 129–130 PDF-dokumentti. Saatavissa: https://nuorisoala.kuvat.fi/kuvat/Julkaisut/Katsaukset+%E2%80%93+Mit%C3%A4+kuuluu+nuorille+ja+nuorisoalalle/2026/Vuosikatsaus+2026+Mit%C3%A4+kuuluu+nuorille+ja+nuorisoalalle.pdf [viitattu 7.9.2026].

Jääskeläinen, A., Paavonen, M., Puustinen, T, Rouvinen, P., Leinonen, T., Suominen, E., Keltanen, T. & Dean, T. 2026. Kasvuatlas 2026. Sitra-sarja 2026: 308. Helsinki: Sitra.PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.sitra.fi/julkaisut/kasvuatlas-2026/ [viitattu 7.9.2026].

Kurronen, S., Tikanmäki, H., Kalluinen, J., Jauhiainen, S. & Korkeaoja, L. 2025. Eläke- ja hoivapommi tikittävät – puheenvuoroja sukupolvien välisestä tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2025: 5. Helsinki: Tulevaisuusvaliokunta.

Laine, S. & Happonen, K. (toim.) 2025. Ihan paineissa: Nuorisobarometri 2025. Julkaisuja 2026: 255. Nuorisotutkimusseura. E-kirja. Saatavissa: https://doi.org/10.57049/nts.1883 [viitattu 7.9.2026].

Nieminen, H., Karppinen, K., Horowitz, M. & Puukko, O. Episteemiset oikeudet kuuluvat kaikille! 2021. Politiikasta 12.3.2021. Verkkolehti. Saatavissa: https://politiikasta.fi/episteemiset-oikeudet-kuuluvat-kaikille/  [viitattu 7.9.2026].

Ollila, J. & Hujala, T. 2022. Tulevaisuustaidot ja tulevaisuusoppiminen. Teoksessa Aalto, H.-K.,  Heikkilä, K., Keski-Pukkila, P., Mäki, M. & Pöllänen, M. (toim.) Tulevaisuudentutkimus tutuksi – Perusteita ja menetelmiä. Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian julkaisuja 1/2022. Turku: Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto, 400–415. E-kirja. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-249-563-1 [viitattu 7.9.2026].

Rekola, S., Tuori, S. & Vahti, J. 2025. Tulevaisuusbarometri 2025 – Luottamus tulevaisuuteen koetuksella. Sitran selvityksiä: 246. Helsinki: Sitra. E-kirja. Saatavissa: https://www.sitra.fi/wp-content/uploads/2025/03/sitra-tulevaisuusbarometri-2025.pdf [viitattu 7.9.2026].

Sivistyksestä suunta Suomelle: Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026: 39. E-kirja. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-415-039-2 [viitattu 7.9.2026].

Suomen perustuslaki 11.6. 731/1999.

Vahti, J., Laaksolahti, H., Piirtola, A., Tujunen, T., Erholtz, S., Seitovirta, L. & Malkki, L. 2026. Huomisen luottamus Suomessa: Kuinka rakentaa yhteiskunnallista turvallisuutta rauhattomuuden ajassa? Sitran työpaperi 16.4.2026. Helsinki: Sitra. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.sitra.fi/wp-content/uploads/2026/04/Sitra-Huomisen-luottamus-Suomessa.pdf [viitattu 7.9.2026].

Veijonaho, S. 2025. Adolescence in a Changing World: Finnish Adolescents’ Climate Change-Related Well-Being, ProEnvironmental Behavior, and Coping Strategies. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa:  https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/fe104238-9263-4481-9e37-8cacea823359/content [viitattu 7.9.2026].

YK 2024. United Nations Global Principles for Information Integrity: recommendations for multi-stakeholder action. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://digitallibrary.un.org/record/4052524?v=pdf [viitattu 7.9.2026].

Kuva: HassanPasha, Unsplash.

Kirjoittajat

Essi Helin, TKI-asiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia

Eeva-Maria Suojärvi, Julkaisuasiantuntija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Kehittämispalvelut

https://urn.fi/NBN:fi-fe20261013133862

Lisenssi

CC BY 4.0

Teema

Nuorisotyö, Tulevaisuustyö

Viittausohjeet

Helin, E. & Suojärvi, E-M. 2026. xxxxxx. Elo-verkkojulkaisu. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Saatavilla: https://urn.fi/NBN:fi-fe20261013133862

””