Kaksi maakuntaa, erilaiset metsät – Lapin ja Etelä-Savon metsänhoito ja käyttö

Suomi on usean leveyspiirin pituinen maa, ja siksi Suomen metsät ovat kaikkea muuta kuin yhtenäinen kokonaisuus. Metsien ominaisuudet, käyttö ja merkitys vaihtelevat huomattavasti alueittain. Lapin laajat metsäalueet poikkeavat monella tavalla Etelä-Savon tiheämmin asutuista ja intensiivisemmin hyödynnetyistä talousmetsistä. Eroja löytyy niin luonnonoloista, puulajeista ja metsien rakenteesta kuin metsien käytöstä ja omistuksesta. 

Lapissa metsät muodostavat laajoja yhtenäisiä alueita ja metsätalouden rinnalla korostuvat poronhoito, luonnonsuojelu, virkistyskäyttö ja matkailu. Etelä-Savossa metsät ovat puolestaan vahvasti osa aktiivista metsätaloutta, mutta niillä on tärkeä rooli myös virkistyskäytössä, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä ja maiseman muodostumisessa. Alueiden välillä on eroja myös siinä, kuka metsiä omistaa ja millaisiin tarkoituksiin niitä käytetään. Näiden erilaisten lähtökohtien vuoksi Lapin ja Etelä-Savon metsiä voidaan tarkastella kahtena erilaisena esimerkkinä suomalaisesta metsien käytöstä.

Lapin metsien rakenne ja käyttö

Lapin metsäohjelman 2026–2030 (2025) mukaan Lapissa on noin 9 miljoonaa hehtaaria metsätalouden maata, josta metsämaata on 55 %. Puuston kokonaismäärä on noin 449 miljoonaa m³, ja kasvu ylittää poistuman. Vuonna 2023 hakkuukertymä oli 5,1 miljoonaa m³. Lisäksi Lapissa on soita 6 miljoonaa hehtaaria (Hannonen 2022) ja vesistöjä kaikkiaan vajaa 8000 km².  

Valtio (Metsähallitus) omistaa noin 69 % Lapin metsäpinta-alasta. Yksityisiä metsänomistajia on noin 55 500. Yksityiset omistavat keskimäärin 37 hehtaaria metsää. Yksityisen metsäomistuksen osuus pinta-alasta Lapissa on 24 %, kun se muualla Suomessa on 51 %. (Lapin metsäohjelma 2026–2030 2025.) 

Parhaat kasvulliset metsämaat sijaitsevat Rovaniemellä, napapiirin eteläpuolisella alueella ja Meri-Lapissa. Lapissa on runsaasti heikkotuottoisia avosoita, tunturiylänköjä (kuva 1), vesistöjä sekä myös luonnonsuojelualueita ja kansallispuistoja, joita pääasiassa hallinnoi Metsähallitus. Suhteellisesti eniten suojeltuja metsiä on Lapin maakunnan alueella eli 27,1 % metsäpinta-alasta. Noin 87 % suojelluista metsistä Suomessa on valtion mailla. (Ammattilehti 2026.) 

Metsät ovat tärkeitä porotaloudelle (kuva 2), luonto- ja metsästysmatkailulle ja luonnontuotealalle. Porotalouden tulot olivat 45 miljoonaa euroa vuonna 2023–2024, ja kannattavuus on parantunut. Luonnontuotealalla toimi 89 yritystä vuonna 2022, ja poimijatulot olivat 4–6 miljoonaa euroa vuodessa. (Lapin metsäohjelma 2026–2030 2025.) 

Poronhoitoalueella, joka kattaa Lapin lisäksi osia Kainuusta ja Pohjois- Pohjanmaasta, laiduntaa noin 200 000 poroa (Poronhoito Suomessa 2026), jotka puolivilleinä eläiminä kulkevat vapaasti metsissä. Metsähallitus myy vuosittain noin 60 000 metsäkanalintulupaa (Huttu 2025) pääasiassa suomalaisille metsästysmatkailijoille, jotka viettävät aikaansa Lapissa keskimäärin 3–4 vuorokaudesta viikkoon.  

Tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin metsien käyttöön Lapissa vaikuttavat sotilaallinen aktiivisuus NATOn etulinjassa arktisella alueella sekä vihreän siirtymän vaatimat energiainfraratkaisut, kuten tuuli- ja aurinkovoimapuistot ja näiden tarvitsema infra eli sähkö- ja tietoliikennelinjat sekä rauta- ja maantiet.  

Lapin metsien kasvu ja luontoarvot 

Lapissa puuston keskimääräinen kasvu on 2 m³/ha Lapin metsäohjelman 2026–2030 (2025) mukaan. Muualla Suomessa vastaava kasvu on 4,5 m³/ha. Vaihtelua on paljon kasvussa ravinteisuuden mukaan karukkokankaiden ja karujen soiden männyistä aina rehevämpiin tuoreisiin kankaisiin sekä ruohoisiin soihin ja niiden kuusikoihin.  

Tapion metsänhoidon suositusten mukaan Suomen metsämaan pinta-alasta lehtoja on vain noin 1–2 %. Suomen metsien uhanalaisista lajeista lähes puolet (45 %) elävät pääasiassa lehdoissa. Lehtoluontotyypeistä suurin osa (77 %) on luokiteltu uhanalaisiksi. (Lehdot – tunnistaminen ja turvaaminen s.a.)  

Lapin lehdot ovat kosteita lehtoja, joissa pohjavesi tai kosteus on pinnassa. Tyypillisiä kasveja näissä ovat kotkansiipi ja hiirenporras, ja erikoisuutena niissä voi kasvaa tikankonttia (kuva 3). Tuoreita ja kuivia lehtoja ei Lapissa juurikaan ole. Lapissa ei ole myöskään erityisiä luontoarvoja omaavia paahderinteitä, jotka esiintyvät harjualueilla muun muassa Salpausselällä.

Lapissa on runsaasti soita (kuva 4), joista ravinteikkaat letto- ja eräät korpisuot ovat metsälaissa suojeltuja erityisiä luontoarvoja sisältäviä kohteita. Suotyypeistä uhanalaisimpia ovat rehevät ja viljavat letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet. Ne ovat soita, jotka on otettu jo varhain maa- ja metsätalouden tuotantokäyttöön. Kaikkiaan yli puolet Suomen suoalasta on ojitettu eli reilut 5 miljoonaa hehtaaria. Suomessa on jäljellä noin neljä miljoonaa hehtaaria ojittamatonta suota, joista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Rehevät lettoiset ja korpiset suotyypit ovat Pohjois-Suomessakin silmälläpidettäviä tai uhanalaisia (SYKE 2025a). Lapin erityispiirteisiin kuuluvat aivan Pohjois-Lapissa sijaitsevat palsasuot, joille ovat tunnusomaisia ikiroudan kohottamat turvekummut eli palsat (kuva 4). Ilmaston lämpeneminen uhkaa palsasoita kiihdyttämällä palsojen sulamista ja vähentämällä uusien muodostumista. (SYKE 2025b.)  

Metsän- ja luonnonhoidon käsittelyt Lapissa 

Lapissa tehdään Metsähallituksen mailla kulotuksia ja ennallistamistoimia biodiversiteetin lisäämiseksi. Kulotukset vaativat isoja alueita ja paljon henkilöresursseja, joten ne on helpompi organisoida valtion kuin yksityisten maille. Samoin ennallistamiskohteet ovat laajoja valuma-aluekokonaisuuksia, joiden suunnittelu ja toteutus on helpompi toteuttaa yhden omistajan eli Metsähallituksen mailla Lapissa. Jatkossa ennallistamispaine kohdistuu Etelä-Suomen yksityisten maanomistajien maille.  

Metsänkäsittelyissä Metsähallitus on linjannut vastuullisuus- ja kestävyysstrategiassaan ja ilmasto-ohjelmassaan 2025–2030, että avohakkuita pyritään vähentämään ja siirtymään jatkuvaan kasvatukseen ja luontaiseen uudistamiseen, mikäli se suinkin on mahdollista. Tämä tapahtuu hiilinielujen lisäämisen ja hiilivarastojen ylläpitämisen vuoksi mutta myös uudistamiskustannusten pienentämiseksi. Yksityisten mailla jatkuva kasvatus ei ole saanut vastaavaa suosiota (Polo 2026) – ainakaan vielä –, mutta ehkä uudistamiskustannusten kasvaessa ja ympäristötietouden lisääntyessä myös yksityiset alkavat siirtyä erilaisiin jatkuvan kasvatuksen menetelmiin pikkuhiljaa. 

Rantametsien asema ja soiden vähäinen määrä korostuvat Etelä-Savossa 

Etelä-Savon maakunta on erityisen metsäinen maakunta. Viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin VMI13/14 (2024) mukaan puuston keskikasvu on selvästi muuta Suomea voimakkaampi. Etelä-Savossa puu kasvaa keskimäärin vuodessa 7 m³/ha, kun koko Suomen vastaava luku on 4,5 m³/ha. Maakunnan metsämaan prosenttiosuus on jopa 97 % (Lapissa 55 %). Metsätalousmaata on reilu miljoona hehtaaria. (Etelä-Savon metsäohjelma 2026–2030 2026.) 

Pääasiassa metsät ovat talousmetsiä. Toisin kuin Lapin metsät on Etelä-Savossa suurin osa metsistä yksityisomistuksessa. Yksityismetsien osuus on jopa 76 %, mikä on valtakunnan tasollakin huomattavan suuri (koko Suomi 51 %). Vallitsevat puulajit ovat tutut kuusi, mänty ja koivu. Kuusen istutusprosentti oli 66 % vuonna 2023. (Etelä-Savon metsäohjelma 2026–2030 2026.) 

Metsiin perustuvilla elinkeinoilla ja metsillä itsessään on Etelä-Savossa erityisen tärkeä rooli taloudellisen hyvinvoinnin kannalta. Alueella metsistä elantonsa saa 7,5 % työvoimasta, kun koko maan vastaava luku on 2,7 % (Etelä-Savon metsät… 2024). Maakunnassa on monipuolinen ja vahva puutuoteteollisuus. Hakkuutulot ovat Suomen suurimpia. Metsänomistajalle maksetut bruttokantotulot olivat vuonna 2024 344 miljoonaa euroa. (Etelä-Savon metsäohjelma 2026–2030 2026.)  

Kaikki metsät eivät kuitenkaan ole puutuotantoa varten. Maakunnassa on luonnonsuojelualueita ja monimuotoisuuskohteita sekä metsätalouskäytön ulkopuolella olevia alueita. Soiden osuus on Etelä-Savossa 19,4 %, mikä tarkoittaa 204 000 hehtaaria (VMI 13/14 2024). Soiden vähäinen määrä johtuu järvien suuresta määrästä ja maiseman rikkonaisuudesta. Etelä-Savossa on 105 Natura 2000 -aluekohdetta. Natura-alueiden yhteispinta-ala on 188 000 hehtaaria ja siitä jopa 143 000 hehtaaria on vesialuetta. Maakunnan pinta-alasta onkin noin 11 % Natura-aluetta. Maakunnan Natura-alueet sisältävät merkittävän osan saimaannorpan elinalueesta. (Ympäristöministeriö s.a.) 

Rantojen huomioiminen metsätaloudessa  

Eteläsavolaiselle maisemalle tyypillistä ovat maisemaa halkovat eri kokoiset vesistöt (kuva 5). Maakunnassa on suuria järviä kuten Saimaa, Puula, Kyyvesi ja Puruvesi. Näiden lisäksi maisemaa pilkkovat lukuisat pienvesistöt. Rantaviivaa Etelä-Savossa on lähes 28 000 km, joka tarkoittaa yli 200 metriä asukasta kohti. Kokonaispinta-alasta 25 % on vettä, ja eräissä maakunnan kunnissa melkein 40 % pinta-alasta on vettä. (Etelä-Savon vesienhoidon… 2021; Elinvoimakeskukset 2022.)  

Vesiensuojelu, metsäluonnon ja myös järviluonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä metsien terveys ja vesistöjen puhtaus ovat maakunnan metsien talouskäytön keskeisiä tavoitteita (Etelä-Savon metsäohjelma 2026–2030 2026). 

Etelä-Savossa on koko Suomen mittakaavassa eniten järviä ja metsiä suhteessa maakunnan pinta-alaan; järviä on neljännes ja metsiä 65 % pinta-alasta. Soita Etelä-Savossa on maakunnista vähiten suhteessa pinta-alaan. Järvien ja lampien rannoilla on monipuolisen luonnon lisäksi paljon virkistyskäyttöä ja mökkeilyä. (Elinvoimakeskukset 2022.)  

Etelä-Savossa on runsaasti kesämökkejä, ja maakunta onkin yksi Suomen merkittävimmistä mökkialueista. Kesäasukkaat ja matkailijat ovat tärkeä osa alueen maaseutumatkailua, erityisesti mökkivuokrausta. (Etelä-Savon maakuntaliitto 2026.)  

Rantametsät on otettava huomioon metsänhoitotöissä. Erilaisiin vesistöihin rajoittuvien suojakaistojen ja -vyöhykkeiden tarkoituksena on pidättää vesistöihin kulkeutuvaa kiintoainesta ja ravinteita sekä ylläpitää pienvettä varjostavaa puustoa, jotta alueella säilyisi viileämpi pienilmasto. Toisaalta vesistöjen eliöstö tarvitsee puista tulevaa kariketta omaksi ravinnokseen. (Suojavyöhykkeet ja rantametsät s.a.) 

Suojavyöhykkeiden leveydestä päätettäessä on punnittava erilaisia suojavyöhykkeen vaikutuksia. Suojavyöhykkeiden vesiensuojelun hyödyt kasvavat, kun suojavyöhykkeen leveys kasvaa. Sadevesien mukana kulkeutuvat ravinteet ja kiintoaine sitoutuvat tehokkaammin leveämmän suojavyöhykkeen läpi kulkiessaan. Leveämpi suojavyöhyke varjostaa enemmän pienvettä kuin kapeaksi jäävä suojavyöhyke. Ilmaston lämmetessä pienvesien viileänä pysymisessä varjostus on tärkeässä roolissa. Metsänomistajan hakkuutulot pienenevät, jos suojavyöhykkeen leveyttä kasvatetaan. (Suojavyöhykkeet ja rantametsät s.a.) Saarista korjataan ainespuuta (kuva 6), kuten tieverkostonkin varrelta. Saaripuunkorjuu vaatii korjuuyrittäjiltä erityisjärjestelyjä puun kuljetukseen saaresta mantereelle ja siellä puutavara-auton kyytiin. 

Uhanalaisista lajeista liito-orava hyötyy rantametsien jättämisestä metsänkäsittelyn ulkopuolelle, sillä lehtipuuvaltaiset rantametsät tarjoavat sille ruokailumahdollisuuksia sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Rantametsät toimivat myös kulkureitteinä metsäalueilta toiselle. Uhanalaisista linnuista rantametsissä viihtyvät kuhankeittäjä ja valkoselkätikka. Kuhankeittäjä pesii rantametsissä. (Elinvoimakeskukset 2022.) Valkoselkätikka vaatii reviirilleen myös lahoavia lehtipuita, joita rantametsät tarjoavat (Tirri s.a.).  

Rantametsien virkistyskäyttö ja maisema-arvot ovat Etelä-Savossa tärkeässä roolissa. Ihmiset liikkuvat vesillä vuoden ympäri. Vesiltä käsin nähty maisema säilyy metsäisenä, jos hakkuut eivät ulotu vesirajaan saakka. Rantojen suojavyöhykkeet toimivat maisematekijänä. (Suojavyöhykkeet ja rantametsät s.a.) Metsänkäytössä on otettava huomioon myös muinaismuistot (Museovirasto s.a.). Monet muinaismuistot, kuten kalliomaalaukset (kuva 7) ja kivikautiset asuinpaikat, ovat sijainneet vesistöjen äärellä. Osa niistä sijaitsee nykyisinkin rantametsässä, joten rantametsien suojavyöhykkeet suojaavat myös muinaisjäännöksiä.  

Yhteiset tekijät ja tulevaisuuden haasteet 

Vaikka Etelä-Savon ja Lapin alueet poikkeavat luonnonolosuhteiltaan toisistaan niin yhteneväisiä tekijöitä myös löytyy. Molemmilla alueilla pyritään huomioimaan luonnon kestävyyteen perustuvat tavoitteet. Suurimpia yhteisiä haasteita ovat metsien eri käyttömuotojen yhteensovittaminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Metsiltä odotetaan samanaikaisesti eri elinkeinojen tukemista, virkistyskäyttöä sekä hiilivarastona olemista. 

Metsätalouden kannalta Etelä-Savosta Lappiin merkittäviä ilmastonmuutoksen myötä tulleita yhteisiä riskejä ovat metsätuhot ja niiden leviämis- ja lisääntymisriski. Hyönteistuhot, kuten kirjanpainajan aiheuttamat vauriot, ovat levittäytymässä vähitellen kohti pohjoista. Samalla myös myrskyjen, rankkasateiden ja poikkeuksellisten sääilmiöiden lisääntyminen kasvattaa metsien alttiutta erilaisille tuhoille. Näiden haasteiden vuoksi metsien hoitoa ja käyttöä on kehitettävä entistä ennakoivammaksi, jolloin luonnon monimuotoisuus, ilmastovaikutukset ja paikalliset elinkeinot huomioidaan taloudellisen hyödyntämisen rinnalla. 

Metsien monimuotoisuuden säilyminen riippuu pitkälti siitä, minkälaisia valintoja metsäalalla tehdään metsänhoidossa. Valintoja ohjataan aluekohtaisilla strategioilla ja poliittisilla ohjauskeinoilla. Myös metsien käyttö on muutoksessa. Metsänomistaja voi saada tuloa muustakin kuin ainespuun myynnistä, kuten ekologisesta kompensaatiosta tai luontoarvojen kaupasta. Luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeistä on vanhojen metsien ja tärkeiden elinympäristöjen säilyttäminen, lahopuun määrän lisääminen sekä metsien sekapuustoisuuden ja eri-ikäisten puustojen ylläpitäminen. Talousmetsien luonnonhoidolla, luonnonsuojelualueiden lisäksi, on tärkeä merkitys lajien elinympäristöjen turvaamisessa. Etelä-Savossa ja Lapissa monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvät painotukset voivat kuitenkin erota toisistaan alueiden luonto-olosuhteiden, lajiston ja metsien käyttötapojen vuoksi. Tulevaisuuden haasteita metsänomistajan ei tarvitse yksin kohdata: päätöksenteon tukena on tulevaisuuden osaaja, metsäalan ammattilainen.