Ennakko: Tulevaisuusvalmentajan opas

Miten ohjausalan ammattilaisen tulisi käsitellä tulevaisuutta nuorten kanssa? Mitä siinä tulisi ottaa huomioon? Millaisilla menetelmillä nuorten tulevaisuusajattelua ja -uskoa voisi vahvistaa?

Tulevaisuusvalmentajan opas tarjoaa näihin kysymyksiin vastauksia ja antaa nuorten kanssa työskenteleville mahdollisuuden oman osaamisensa päivittämiseen. Tulevaisuusvalmennusta on testattu ja kehitetty Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa, vuosina 2021–2023 toteutetussa Ohjaamo Olkkari 2.0 -hankkeessa Etelä-Savossa. Tavoitteena oli kehittää käytännöllisiä ohjausmenetelmiä, joiden avulla nuoria voitaisiin tukea toivotunlaisen ja mielekkään elämän hahmottamisessa sekä oman polun löytämisessä uhkakuvia ja epävarmuutta pursuavassa maailmassa.

Oppaassa esiteltävä tulevaisuusvalmennus on ryhmä- ja yksilövalmennuksesta koostuva ohjauksellinen kokonaisuus, jonka aiheita ovat tulevaisuus ja sen tarkastelu sekä yleisestä että henkilökohtaisesta näkökulmasta. Oppaan sisältämien harjoitusten tavoitteena on vahvistaa nuorten tulevaisuustaitoja, tulevaisuusajattelua ja resilienssiä. Tulevaisuusvalmennuksella herätellään optimismia ja toiveikkuutta sekä ajatusta siitä, että monista uhkakuvista ja mahdollisista heikoista näkymistä huolimatta tulevaisuuden kehityskulkuihin on mahdollista vaikuttaa ja että ne voivat tuoda mukanaan myös erilaisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Tulevaisuusvalmennuksen kehittämistyössä on painotettu erityisesti nuorisotyöllistä näkökulmaa, jossa korostuvat toiminnallisten, pelillisten ja luovien menetelmien hyödyntäminen, nuorilähtöisyys sekä nuorten aito kohtaaminen. Valmennuksen pohjana on hyödynnetty aiemmin Suomessa tehtyä aiheeseen liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä, kuten Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lanseeraamaa tulevaisuusohjauksen mallia.

Julkaisu muodostuu teoriaosuudesta ja harjoitusosuudesta. Teoriaosuudessa esitellään tulevaisuusvalmennuksen taustaa, tulevaisuusvalmentajan ominaisuuksia ja tulevaisuusvalmennuksen kulkua. Harjoitusosuus muodostuu kuudesta, eri teemoihin keskittyvästä luvusta. Mukana on yhteensä parikymmentä erilaista harjoitusta, joista kolme valittua esitellään seuraavaksi.

Julkaisu ilmestyy toukokuussa 2024.

Esimerkkiharjoitus 1: Väittämiä tulevaisuuden arkielämästä

Harjoituksen kesto: 15–30 minuuttia

Tarvikkeet: Etukäteen suunnitellut väittämät tulevaisuuden arkielämästä.

Tavoite: Herättää nuorten mielikuvitusta, ajattelua ja kiinnostusta erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia ja tulevaisuuden ilmiöitä kohtaan.

Toteutus:

Tässä harjoituksessa valmentaja esittää erilaisia tulevaisuuden arkeen liittyviä väittämiä, joista nuoret saavat ilmaista oman mielipiteensä äänestämällä. Heitä voi esimerkiksi pyytää äänestämään, onko väittämä heidän mielestään toivottava vai ei-toivottava tai epätodennäköinen vai todennäköinen.

Harjoituksen voi toteuttaa monella eri tavalla. Valmentaja voi esimerkiksi jakaa nuorille kaksi eriväristä lappua, joita nostamalla he äänestävät omaa näkemystä. Jos harjoitus toteutuu ulkona tai isossa luokkatilassa, nuoret voivat äänestämää liikkumalla eri puolille kyseistä tilaa (esimerkiksi vastakkaisille seinille) sen mukaan, mikä heidän näkemyksensä väittämästä on.

Väittämien joukkoon kannattaa valita myös selvästi nykyajasta erottuvia väittämiä, jotta nuorten mielikuvitus aktivoituu. Tavoitteena on oivaltaa yhdessä, kuinka erilaiseksi tulevaisuus voikaan kehittyä. Valittujen väittämien on hyvä myös herättää tunteita, jotta niistä syntyy keskustelua. Sopivia väittämiä voi suunnitella esimerkiksi perehtymällä megatrendeihin tai muuhun ennakointimateriaaliin ja pohtimalla, miten niissä esitetyt ilmiöt voisivat näkyä ihan tavallisessa arkielämässä. Tässä joitakin esimerkkejä:

Väite 1: Tulevaisuudessa suurin osa musiikista on tekoälyn tekemää.

Väite 2: Tulevaisuuden teknologian avulla on mahdollista lukea ajatuksia.

Väite 3: Lääketiede kehittyessä vanhenemisen vaikutukset voidaan korjata lähes täysin, jolloin ihminen pääsee lähelle kuolemattomuutta.

Väite 4: Tulevaisuudessa ihmiset eivät tee palkkatyötä, vaan tekoäly ja robotit hoitavat valtaosan työnteosta.

Väite 5: Ihminen tulee asuttamaan muita planeettoja.

Väittämiä voi keksiä itse lisää. Nuoria voi pyytää lyhyesti kertomaan, miksi he äänestivät tietyllä tavalla tai mitä he ylipäätään ajattelevat esitetystä väittämästä. Tässä lämmittelyvaiheessa kommentointi kannattaa kuitenkin pitää vapaaehtoisena. Jos väittämät herättävät aktiivista keskustelua, ei välttämättä kannata kiirehtiä seuraavaan väittämään, vaan valmentaja voi harkintansa mukaan antaa keskustelulle ja mielipiteiden vaihtamiselle tilaa ja aikaa.

Esimerkkiharjoitus 2: Tulevaisuuden kaupunkimaisema

Harjoituksen kesto: 1–1,5 tuntia

Tarvikkeet: Kaksi valokuvaa, yksi menneisyydestä (esimerkiksi 50 tai 100 vuoden takaa) ja yksi nykypäivästä. Kuvien ei tarvitse olla samasta paikasta, mutta se on suositeltavaa ja inspiroi osallistujia tarkastelemaan, mikä on aikojen saatossa muuttunut. Harjoituksessa voi käyttää myös esimerkkikuvia, jotka on otettu Mikkelin keskustasta samasta kohdasta. Lisäksi tarvitaan yksi tyhjä paperi tai kaupunkimaiseman siluetti. Siluettina voi käyttää esimerkkiä.

Tavoite: Harjoituksessa nuoret pohtivat toivotunlaista tulevaisuutta visioimalla ja kuvaamalla paperille tulevaisuuden kaupunkia. Tavoitteena on historiaa ja nykyhetkeä tarkastelemalla muodostaa sellainen kaupunkinäkymä, jonka nuoret toivovat näkevänsä tulevaisuudessa.

Toteutus:

Nuoret voivat tehdä harjoituksen itsenäisesti tai ryhmänä. Tehtävän loppuun on hyvä lisätä purkukeskustelu, jossa nuoret voivat jakaa ajatuksiaan tulevaisuuden kaupungista.

Ennen tehtävää kannattaa keskustella nuorten kanssa tulevaisuuden ilmiöistä ja tulevaisuuteen liittyvistä ajatuksista. Tehtävän voi toteuttaa myös valmennuksen alkupuolella, jolloin visiota tulevaisuuden kaupunkimaisemasta voi täydentää valmennuksen edetessä.

Tehtävän ohjeistus nuorille:

  • Katso kuvia vuosilta 1908 ja 2022 (jos käytetään esimerkkikuvia).
  • Pohdi, millaisia muutoksia kuvien ottamisen välillä maailmassa on tapahtunut. Mitkä asiat ovat ehkä säilyneet ennallaan?
  • Ota tyhjä paperi tai kaupunkimaiseman siluetti. Kuvittele katsovasi samaa kaupunkia tulevaisuudessa.
  • Piirrä tai kirjoita kuvaan asioita, joita toivot siellä näkeväsi. Millainen on unelmiesi tulevaisuuden kaupunki?
  • Voit myös kuvitella, mitä aistit, kun kuljet tulevaisuuden kaupungissa. Mitä kuulet siellä? Miltä siellä tuoksuu? Mitä makuja siellä voisi olla? 
  • Esittele työsi muille. Millaisia asioita kuvasit? Miksi?

Vaihtoehtoisesti nuoret voivat keskustella siitä, mitä tulevaisuuden kaupungissa voisi näkyä. Millainen tulevaisuuden kaupunki voisi nuorten mielestä olla? Entä millaisena he eivät haluaisi sitä nähdä?

Kuvat vasemmalta oikealle:
1. Porrassalmenkatu, Mikkeli 1908. M. L. Carstens, 1908. Museoviraasto. Historian kuvakokoelma, M. L. Carstensin kokoelma.
2. Porrassalmenkatu, Mikkeli 2022. Ville Eerikäinen, 2022.
3. Kaupunkisiluetti, muokattu kaupunkimaisema: Ville Eerikäinen, 2022.

Purkukeskustelu

Harjoituksen purkukeskustelussa voi pohtia muun muassa seuraavia kysymyksiä:

  • Miten nuorten visioimat kaupungit eroavat toisistaan?
  • Mikä kaupungeissa on muuttunut nykyhetkestä ja mikä pysynyt ennallaan?
  • Millaisia toimia tarvitaan, jotta nuorten visioima muutos voisi tapahtua?
  • Miten arvojen, asenteiden ja käytäntöjen pitäisi muuttua?
  • Miten jokainen voi itse vaikuttaa tulevaisuuden kehittymiseen omilla toimillaan ja valinnoillaan?

Esimerkkiharjoitus 3: Päivä hyvässä tulevaisuudessa

Harjoituksen kesto: 30 minuuttia – 1,5 tuntia

Tarvikkeet: Paperia ja kyniä, erilaisia askartelutarvikkeita.

Tavoite: Muodostaa mahdollisimman elävä visio toivotusta ja mielekkäästä tulevaisuudesta kuvailemalla sitä tarinan muodossa joko tekstinä tai visuaalisesti.

Toteutus:

Valmentaja voi joko lukea alla olevan tarinarungon nuorille ääneen tai jakaa sen heille paperille printattuna. Nuoret voivat pohtia ja muodostaa vastauksia alla oleviin kysymyksiin esimerkiksi kirjoittamalla tai piirtämällä. Halutessaan he voivat jakaa visionsa myös muille.

Valmentajan kannattaa huomioida tehtävän aikana: Vääriä vastauksia tai toiveita ei ole! Tärkeintä on, että osallistujat kuvaavat omia ajatuksiaan eikä sitä, mitä he olettavat muiden haluavan.

Päivä hyvässä tulevaisuudessa -tarinarunko

Onneksi olkoon! Heräät aamulla kotonasi hyvässä tulevaisuudessa (saat itse päättää, kuinka pitkän ajan päässä tämä hetki on). Hyvässä tulevaisuudessa asiat ovat menneet jotakuinkin toiveidesi mukaan ja maailma ympärilläsi kehittynyt myönteiseen suuntaan. Millaiset asiat tekevät tästä hyvän tulevaisuuden?

  1. Kuvaile ympäristöä, jossa heräät. Millainen kotisi on hyvässä tulevaisuudessa?
  2. Millaisia aistihavaintoja koet herättyäsi? Mitä esimerkiksi kuulet tai haistat kotonasi hyvässä tulevaisuudessa? Entä mitä tunnet tai näet?
  3. Millaisessa paikassa hyvän tulevaisuuden kotisi on? Mitä näet, kun katsot ikkunasta ulos?
  4. Olet herännyt lähteäksesi jonnekin. Mihin olet matkalla aamulla hyvässä tulevaisuudessa? Kuvaile matkaasi, kun kuljet sinne. Mitä kulkuvälinettä esimerkiksi käytät?

Mitkä ovat päiväsi tärkeimmät kohokohdat hyvässä tulevaisuudessa? Kuvaile mahdollisimman yksityiskohtaisesti.